Koulun lomista vielä. Nykyinen järjestelmä toimii, koska sen on pakko toimia. Mutta onko se hyvä, on kokonaan toinen kysymys, sillä nykyjärjestelmä asettaa lapset keskenään todella eriarvoiseen asemaan. Ja sehän on sovitettu aikanaan sopimaan agraariyhteiskuntaamme. Siksikin voisi olla ihan paikallaan miettiä, että vastaako se enää tämän päivän tarpeita.
1. Lapset, joilla on opettajavanhempi, nykyjärjestelmä on täydellinen, hehän lomailevat samaan aikaan. Opettajat siksi ymmärrettävästi vastustavat muutosta. (Eilen väänsin rautalangasta eläkkeellä olevalle opettajalle, joka ei ollut uskoa, että lapsille on kesäleirejä. En tiedä, voiko olla kauempana oikeasta elämästä, jos ei asiasta ollut opettajana koskaan kuullut.)
2. Lapset, joiden isovanhemmat tai muut sukulaiset pystyvät hoitamaan lapsia siihen saakka, että vanhempien loma alkaa. Osalle tuntuu tulevan yllätyksenä, että kaikilla ei ole näin.
3. Lapset, joiden vanhemmilla on halua ja taloudellisesti mahdollista palkata hoitaja tai laittaa lapset maksullisille kesäleireille, usein juhannukseen saakka.
4. Lapset, joiden vanhemmilla on halua muttei taloudellista mahdollisuutta palkata hoitajaa tai valita leiriä sen mukaan, mikä olisi sopivin. Useat kunnat tarjoavat myös kaikille avoimia maksuttomia päiväleirejä.
3. ja 4. Paikkoja leireille on yleensä rajallisesti. Leirit ovat yleensä max viikon pituisia eli niitä on kesällä useampi kuin yksi. Pienelle ja/tai aremmalle lapselle ympäristönvaihdos viikon välein on raskasta ja voi olla ahdistavaa. Kaikki ohjaajat eivät myöskään ole päteviä.
5. Lapset, joiden vanhemmat eivät näe tarpeellisiksi sitä, että joku katsoo lapsen perään päivän aikana muutaman viikon ajan. Ovat missä ovat: kotona kännykän kanssa, ostoskeskuksissa, pihalla... voisivat kuulua ryhmään 1.-4. Yleensä julkisessa keskustelussa kiinnostus kohdistuu vain ryhmän 4. lapsiin.
En usko, että nykyjärjestelmä on ollenkaan täydellinen.
@pursiain nostaa esille tärkeän huomion siitä, että lomat ovat liian pitkiä. Tästäkin pitäisi käydä kunnon keskustelu eri näkökulmista.
Kesäloma on liian pitkä. Vanhemmilla – elleivät he ole opettajia – ei ole niin paljon lomaa. Kesäloma ei siis tarkoita aikaa perheen kanssa, koska vanhemmat ovat töissä.
Kesäkoulun ei tarvitse olla samanlaista kuin muuna aikana. Se voi hyvin olla "palauttavaa" jne. Lapset eivät missään tapauksessa kärsisi siitä, että heille tarjoillaan mielekästä tekemistä koulussa kesällä.
Asiasta on kuitenkin mahdotonta käydä vakavaa keskustelua opettajien edunvalvonnan vuoksi.