Punkki tulisi poistaa heti. Päiväkodeissa osataan laittaa laastari haavaan, kyllä pitäisi kyetä myös poistamaan punkkikin. Vanhemman luvan vaatiminen kuulostaa ensiavun laiminlyönniltä, punkin pitäminen on riski ja hoitoviive. yle.fi/a/74-20228388?utm_sou…
Tutkimusrahoituksen turvaamiseksi on jatkettava työtä yhdessä, ettei Euroopan yhden suurimman yliopistosairaalan tutkimusrahoitus romahda vuonna 2023, kun yliopistosairaalalisä on vasta eduskunnassa päätettävänä ja tulossa voimaan 2024.
Kirjamessut alkavat, mutta koronapassia ei vaadita, kun ei saada!? Miksi passivaade loukkaa meillä yhdenvertaisuutta, kun ei muissa maissa? Elämä lienee oikeuksista suurin. Kannustan lainsäätäjiä ryhtiin. yle.fi/uutiset/3-12155680
Olen tänään kertonut jääväni työkyvyttömyyseläkkeelle. Olen sairastanut vuosikymmeniä varsin vähäoireista MS-tautia. Nyt tauti on valitettavasti aktivoitunut. HUSia ei voi johtaa vajaakuntoisena, toimitusjohtajan pitää olla täydessä iskussa. Siksi jätän tehtävän raskain mielin.
PKS-koronakoordinaatioryhmä linjasi juuri, että alueemme ei ole enää pandemian leviämisvaiheessa, vaan on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen. Lisäinformaatiota tämän vaikutuksista piakkoin tiedotteessamme.
Newsweek on jälleen listannut sata maailman parasta sairaalaa. HUS on listalla sijalla 21. Sijoitus perustuu sekä ammattilaisten että potilaiden arvioihin ja hoidon laatuun. Vuosi sitten HUSin sijoitus oli 25. hus.fi/ajankohtaista/hus-new…
Lausuimme eduskunnan sos- ja terv. valiokunnalle sote-uudistuksesta: paljon korjattavaa jos oikeasti tavoitellaan yhdenvertaisuutta ja kansalaisen parasta. hus.fi/ajankohtaista/valmist…
Valtio luvannut kattaa kaikki koronakulut. HUSiin luvattu apu jäi 40 miljoonaa vajaaksi😡! Ollaan pahasti pakkasella, tarvitaan Uudenmaan kuntia apuun. Tasan eivät käy nämä joululahjat. Onnittelen muuta Suomea jonne rahat ohjattiin...
Yliopistosairaaloiden tulevaisuutta ei pidä rampauttaa – lakiuudistusesitys ei huomioi opetus- ja tutkimusrahoitusta | HUS hus.fi/ajankohtaista/yliopis…
Pääkaupunkiseudun korona-koordinaatioryhmä päätti juuri todeta, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen. Tähän liittyvistä uusista rajoituksista, suosituksista ja muista toimista tiedotetaan huomenna perjantaina klo 11
Sote-uudistus ei ole oikeasti sote-, vaan valtionosuusuudistus, jonka yhteiskunnalliset jäljet tulevat olemaan kohtalokkaat hs.fi/politiikka/art-2000006…
HUSin harvinaissairauksien yksikkö mukana löytämässä syitä ja hoitoja vaikeaan COVID-19 tautiin. Huippulehdessä julkaistu, upeaa! hus.fi/hus-tietoa/uutishuone…