PhD (Health Policy and Management @ 🇨🇦), M.Soc.Sci., Social Psychologist @ 🇫🇮. Opinions expressed are my own.

Joined March 2009
985 Photos and videos
Pinned Tweet
My PhD Dissertation "Intersectoral Action for Health: Challenges, Opportunities, and Future Directions in the WHO European Region" (2018) is available at tinyurl.com/ybfscvbn
5
6
49
Juha Mikkonen, PhD retweeted
@PaavoRautio1 Arvelen, että tässä sinulla menee sekaisin kaksi eri asiaa: yleinen kulutustrendi ja yksittäisen politiikkamuutoksen vaikutus. 1️⃣ Kulutus on laskenut, mutta ei saatavuuden lisäämisen takia. Lasku vuodesta 2007 johtuu hinnasta (lukuisat veronkorotukset), taloustilanteesta, sukupolvimuutoksesta ja juomatapojen muutoksesta. Nämä ovat painaneet kulutusta alas samaan aikaan kun saatavuutta on lisätty. Nyt nimenomaan taantuma tulee painamaan keskikulutusta, mutta myös polarisoimaan haittoja, kuten kävi 90-luvun lamassa. Kotiinkuljetus tuo tähän aivan uuden tekijän etenkin riskiryhmien osalta. 2️⃣ Oikea kysymys ei ole "nousiko kulutus", vaan kuinka paljon enemmän se olisi laskenut ilman saatavuuden lisäämistä. THL:n aikasarjamallinnuksen (Mäkelä 2022) mukaan vuoden 2018 uudistus lisäsi tilastoitua kulutusta noin 3 prosenttia, vaikka kokonaistrendi oli laskeva. Muutos siis nosti kulutusta vastavirtaan. Ja haitat kasvoivat enemmän kuin kulutus: THL arvioi etukäteen uudistuksen lisäävän alkoholikuolemia noin 150:llä vuodessa, ja toteutuneessa jälkiarviossa vuosina 2019–2020 alkoholiperäisiin syihin kuoli noin 160 ihmistä enemmän vuodessa kuin ennen muutosta. Varoitus ei vain toteutunut, vaan ylittyi, koska eniten kuluttavat lisäsivät käyttöään muita enemmän. Tästä @pia_makela osaa kertoa enemmän. 3️⃣ Miksei vaikutus aina näy heti? Koska saatavuus ja hinta vaikuttavat yhdessä. Jos hinta nousee samaan aikaan, se voi kumota saatavuuden kasvun. Suomessa hinta ja muut tekijät ovat painaneet kulutusta alas voimakkaammin kuin saatavuus on sitä nostanut. Saatavuus ei lakkaa vaikuttamasta, se vaikuttaa vastavirtaan. 4️⃣ Tutkimuskonsensus on selvä, mutta päinvastaiseen suuntaan, kuin joku voisi olettaa. Alan arvostetuin ja kattavin tutkimuskooste "Alcohol: No Ordinary Commodity" (Babor ym. 2022), luokittelee fyysisen saatavuuden sääntelyssä 15 keinosta 12 toimivaksi. Parhaiksi keinoiksi se nimeää myyntiaikojen ja -paikkojen rajoittamisen sekä kansanterveysmonopolin, ja mahdollisesti haitallisiksi juuri ne toimet, jotka lisäävät saatavuutta ajallisesti ja paikallisesti. Eli juuri ne, joita eduskunnassa käsittelyssä olevan laki tekee. Jos sinulla on aiheesta tutkimusta, joka on mennyt kaikilta johtavilta alkoholitutkijoilta ohi niin tutustun siihen mielelläni. Lähteet: THL, aikasarjamallinnus vuoden 2018 alkoholilain vaikutuksista (Mäkelä 2022); Babor ym. (2022), Alcohol: No Ordinary Commodity, 3. painos, Oxford University Press. Open access: global.oup.com/academic/prod…
1
1
4
403
Surullista on, että informaatioympäristömme täytetään roskalla ja valetiedolla. X on siitä malliesimerkki, jossa vieläpä merkittävä osa valetiedon levittäjistä on botteja. Toivon, että @SuomenEduskunta kerää tiedot muualta kuin täältä. Vaikeutunutta huumeongelmaa ei pidä missään tapauksessa vähätellä. Puuttumista tarvitaan ennaltaehkäisyn, matalan kynnyksen tuen, hoidon ja kontrollin kautta. Samaan aikaan suoria alkoholikuolemia on Suomessa kuusinkertaisesti enemmän kuin huumekuolemia (1600 vs 250). Tämä on kiistaton fakta joka unohdetaan tai halutaan unohtaa. #alkoholi #eduskunta
Replying to @KopinTwiitit
"Vaikka huumekuolemat saavat paljon julkista huomiota, alkoholi on edelleen moninkertaisesti suurempi kansanterveysongelma ja ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja."
2
16
721
Eduskunnan täysistunnossa 11.6.2026 käytettiin järkevin ja vastuullisin alkoholipoliittinen puheenvuoro, jonka @kokoomus puolueesta olen kuullut pitkään aikaan. Puheenvuoron käytti varakansanedustajan paikalta toukokuussa 2026 eduskuntaan noussut ent. poliisi Pertti Hemmilä (kok). Hemmilä toimi kansanedustajana 1999-2015. @PerttiHemmila Pelkään, että kansanedustaja Hemmilän omatunto on harjattu oikeaan asentoon juhannukseen mennessä, eli kannattamaan alkoholin kotiinkuljetuksia ja muita kansanterveyden kannalta vastuuttomia aloitteita. Alkoholilakiin esitettyjen muutosten järkevyyttä jokaisen kansanedustajan olisi syytä punnita omantuntonsa edessä ennen lopullista äänestystä. Valitettavasti olen skeptinen, että näin kävisi. Alkoholin myyjien ja tuottajien lobbaus on puhunut, ja se ääni on voimakkaampi kuin omatunto. @SuomenEduskunta @PetteriOrpo #alkoholi
2
2
9
1,179
Juha Mikkonen, PhD retweeted
Epäeettistä ja moraalilta kyseenalaista viestintätoimistolta ja kaupunginvaltuutetulta lobata nikotiinipusseja. Olisi rehtiä pyytää anteeksi virhearviotaan ja lopettaa moinen @KreabHelsinki @MikaelJungner @MiritaSaxberg hs.fi/tutkiva/art-2000012034…
2
2
18
934
Alkoholin saatavuutta ja haittoja lisätään Eduskunta päätti alkoholin etämyynnistä ja kotiinkuljetuksen sallimisesta hallituksen esityksen mukaisesti. Lopullinen äänestys on juhannuksen jälkeen. Notifiointikysymys ratkesi menettelyllisesti: täysistuntoon palaa alkuperäinen, jo notifioitu esitys. Se on muodollisesti EU-oikeuden mukainen. Mutta tärkeä kysymys jäi vaille vastausta: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan linja olisi rajannut väkevien etämyyntiä ulkomailta ja esittänyt muita kansanterveyttä turvaavia muutoksia, mutta se äänestettiin pois ennen kuin koskaan selvitettiin, olisiko vaihtoehto ollut EU-oikeuden mukainen. Mitä tästä seuraa: ➡️ Saatavuus kasvaa monesta suunnasta yhtä aikaa: väkevien etämyynti ulkomailta, kotiinkuljetus pikakuljetuksin ja Alkon laajeneva sunnuntai- ja arkipyhäaukiolo. ➡️ Tutkimus on selvä: kun saatavuus kasvaa, kasvavat myös haitat. Vaikka taantuma ja ihmisten heikko taloudellinen tilanne laskee alkoholin keskikulutusta, haitat polarisoituvat ja keskittyvät entistä voimakkaammin niille, jotka kuluttavat eniten. Pitkälti vaiettu asia on, että Suomessa elää yli 89 000 lasta perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. Tilanne ei vaikuta kiinnostavan eduskunnassa. ➡️ Verovalvonta jäi puolitiehen. Valiokunnan esittämät verotunniste- ja valvontavelvoitteet putosivat pois. Verohallinnon ja Tullin mukaan noin 98 % Suomeen suuntautuvista etämyyntitilauksista jää verottamatta, ja valtio menettää arviolta 285 miljoonaa euroa vuodessa. Voitot valuvat ulkomaille, haitat ja kustannukset jäävät Suomeen. Monella tavalla käsittämätön päätös näinä taloudellisina aikoina: Suomi jättää tietoisesti puuttumatta verojen välttelyyn ja tukee ulkomaisia alkoholikauppiaita. Asia ei kiinnosta talouspuhetta ja -kuria viljeleviä? ➡️ Päätös tehtiin ilman riittäviä vaikutusarvioita. Ehkäisevään päihdetyöhön tulisi panostaa enemmän, mutta siihen on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia. Valtio kerää alkoholi- ja tupakkaveroina yhteensä noin 2500 miljoonaa euroa vuodessa, mutta vain murto-osa ohjautuu haittojen ehkäisyyn. Suhde on kestämätön. Jos poliittista tahtoa ei muuten löydy, osa haittaveroista tulisi korvamerkitä päihdehaittojen ehkäisyyn ja kansanterveystyöhön. Tämä tarvitsee oman rakenteensa. ➡️ Alkoholi on Suomessa perinteisesti ollut eduskunnassa omantunnonkysymys, kuten eutanasia ja ydinvoima. Kyse ei ole budjettilaista vaan itsenäisestä esityksestä, joten periaate soveltuu siihen luontevasti. ➡️ Näin merkittävässä kansanterveydellisessä kysymyksessä puolueiden ei pitäisi pakottaa edustajiaan ryhmäkurilla äänestämään vakaumustaan vastaan. Hallituspuolueidenkin riveissä on edustajia, jotka suhtautuvat alkoholihaittoihin vakavasti, eivät kannata tätä esitystä ja pitävät myös veronkantoa tärkeänä. Heidän pitäisi voida äänestää omantuntonsa mukaan, ei seurauksia peläten. Lopulta tässä on kyse myös elämästä ja kuolemasta. Alkoholi on Suomessa yksi suurimmista väkivaltaisten kuolemien ja lähisuhdeväkivallan taustatekijöistä. Krimon (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti) henkirikoskatsausten mukaan jopa 70–80 %:ssa henkirikoksista vähintään yksi osapuoli on humalassa. Kun alkoholia tuodaan entistä helpommin suoraan kotiovelle, sitä juodaan siellä, missä myös lapset ja läheiset ovat, ja juuri kotona suuri osa vakavasta väkivallasta tapahtuu. Lisääntyvä saatavuus tarkoittaa väistämättä lisää haittoja, myös kuolemia. Tätä jokaisen kansanedustajan on syytä punnita omantuntonsa edessä ennen lopullista äänestystä, vai miten on hyvät kansanedustajat ja poliittiset taustajoukot? #alkoholilaki #päihteet #talous #kuolemat @STM_Uutiset @valtioneuvosto @SuomenEduskunta @kokoomus @KaroliinaParta1 @PetteriOrpo @MiaLaiho @OskariValtola @vayrynenville75 @wickstromhenrik @SillanpaaPia @RintamakiAnne @HiluKemppi @MattilaHanna @kibefi @LindenAki @MaaretCastren @persut @ir_rkp @LindgrenJussi @NikoOhvo @Maanselka @willerydman @sfprkp @adleande @Demarit @AnttiLindtman @KristaKiuru @vihreat @VirtaSofia @keskusta @anttikaikkonen @vasemmisto @minjakoskela @Kdpuolue @SariEssayah @PaiviRasanen @mikapoutala @sannigrahn
17
4
33
4,154
Juha Mikkonen, PhD retweeted
No, yritetään rautalankamallilla. Eli tänään eduskunnan täysistuntoon tuotiin lakiesitys, jonka olennaisia muutoksia ei ole notifioitu EU:lle. Kyse ei ole muotoseikasta vaan kolmesta kohtuullisen vakavasta ongelmasta: 1. Käsittelyssä oleva laki voi jäädä soveltamiskelvottomaksi. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan notifioimattomaan tekniseen määräykseen ei voida vedota yksityisiä vastaan. Eduskunta voisi siis säätää lain, jota tuomioistuin ei saa soveltaa. 2. Itse kiistakysymys jää auki. Voiko ulkomaiseen etämyyntiin asettaa samat prosenttirajat kuin kotimaan myyntiin? Tätä ei ratkaise äänestys salissa vaan EU-oikeudellinen arvio. Notifiointi olisi juuri se menettely, jossa vastaus saataisiin. Sen ohittaminen tukahduttaa tiedon, jota päätös vaatisi. 3. Päätös voi luoda ennakkotapauksen. Jos notifioimattoman esityksen voi tuoda saliin nyt, samaa voidaan soveltaa jatkossakin. Kyse on eduskunnan oman lainsäädäntötyön laadusta ja uskottavuudesta. Kansanterveyttä koskevat lait on valmisteltava huolellisesti ja EU-oikeuden mukaisesti. Kunnollinen menettely ja kansanterveys eivät ole vastakkaisia, vaan molemmat edellyttävät, että tämä tehdään oikein.
3
1
9
854
Eduskunnan täysistuntoon on viety alkoholilaista notifioimaton lakiesitys (11.6.2026). Tällainen esitys on potentiaalisesti toimeenpanokelvoton. Samaan aikaan kun keskustelu on täysistunnossa käynnissä, EU-komissio lähetti viestin: komissio on yhteydessä Suomeen ja tulee muistuttamaan EU-lain mukaisesta notifikaatiovelvoitteesta. Nyt viimeistään kannattaisi ottaa aikalisä. @SuomenEduskunta @paularisikko @Halla_aho @FilatovTarja @KristaKiuru @valtioneuvosto @STM_Uutiset EHYT toi tämän asian esille tiedotteessaan "Valiokuntakäsittelyssä tehdyt alkoholilain muutokset tukevat suomalaisten terveyttä – muutokset notifioitava EU:lle ennen täysistuntoa" (9.6.2026): sttinfo.fi/tiedote/72119102/…
🚨 Alkoholin kotiinkuljetus ja etämyynti ovat eduskunnan käsittelyssä. Ennen käsittelyä kaikki kertoivat kuorossa pitävän toimia tärkeinä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi (täysistunto 11.6.2026). Ennen kuin äänestätte, katsokaa luvut. 📊 Tilastojen mukaan jopa 70–80 %:ssa Suomen henkirikoksista vähintään yksi osapuoli oli humalassa. Suurin osa pahoinpitelyistä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Runsas alkoholinkäyttö lisää lähisuhdeväkivaltaa ja pahentaa sen seurauksia. (THL, Krimo) 🏠 77 % alkoholinkäytöstä tapahtuu jo nyt kotona. Eli siellä, missä myös lapset altistuvat. Kotiinkuljetus tuo viinapullon ovelle juuri sinne, missä haitat syntyvät. Rekisteritietojen mukaan 89 000 lasta elää ennen täysi-ikäisyyttään perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. 👨‍👩‍👧 1,35 miljoonaa suomalaista — lähes joka kolmas — kertoo, että jollakulla läheisellä on alkoholiongelma. Hyvä uutinen: kun alkoholin kokonaiskulutus on laskenut, myös alkoholiväkivalta on vähentynyt. Saatavuuden sääntely TOIMII. Kotiinkuljetus ja viinan etämyynti ulkomailta vievät päinvastaiseen suuntaan. Kysymys @kokoomus @persut @sfprkp @KDpuolue @sannigrahn @PetteriOrpo @leena_meri @KaroliinaParta1: kannattaako alkoholia alkaa kuljettamaan pikana koteihin, kun tiedämme mihin se johtaa? Kansanterveyden pitäisi tulla ennen ulkomaisten verkkokauppojen voittoja. #alkoholi #lähisuhdeväkivalta @SuomenEduskunta @valtioneuvosto @STM_Uutiset @Demarit @vihreat @keskusta @vasemmisto
4
1
18
13,422
🚨 Alkoholin kotiinkuljetus ja etämyynti ovat eduskunnan käsittelyssä. Ennen käsittelyä kaikki kertoivat kuorossa pitävän toimia tärkeinä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi (täysistunto 11.6.2026). Ennen kuin äänestätte, katsokaa luvut. 📊 Tilastojen mukaan jopa 70–80 %:ssa Suomen henkirikoksista vähintään yksi osapuoli oli humalassa. Suurin osa pahoinpitelyistä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Runsas alkoholinkäyttö lisää lähisuhdeväkivaltaa ja pahentaa sen seurauksia. (THL, Krimo) 🏠 77 % alkoholinkäytöstä tapahtuu jo nyt kotona. Eli siellä, missä myös lapset altistuvat. Kotiinkuljetus tuo viinapullon ovelle juuri sinne, missä haitat syntyvät. Rekisteritietojen mukaan 89 000 lasta elää ennen täysi-ikäisyyttään perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on vakava päihdeongelma. 👨‍👩‍👧 1,35 miljoonaa suomalaista — lähes joka kolmas — kertoo, että jollakulla läheisellä on alkoholiongelma. Hyvä uutinen: kun alkoholin kokonaiskulutus on laskenut, myös alkoholiväkivalta on vähentynyt. Saatavuuden sääntely TOIMII. Kotiinkuljetus ja viinan etämyynti ulkomailta vievät päinvastaiseen suuntaan. Kysymys @kokoomus @persut @sfprkp @KDpuolue @sannigrahn @PetteriOrpo @leena_meri @KaroliinaParta1: kannattaako alkoholia alkaa kuljettamaan pikana koteihin, kun tiedämme mihin se johtaa? Kansanterveyden pitäisi tulla ennen ulkomaisten verkkokauppojen voittoja. #alkoholi #lähisuhdeväkivalta @SuomenEduskunta @valtioneuvosto @STM_Uutiset @Demarit @vihreat @keskusta @vasemmisto
4
6
3,153
"Mitä hoitamattomuus maksaa?" Tänään avasin Päihdepäivät 2026 tällä kysymyksellä. Olemme tottuneet kysymään, mitä päihdehoito ja ehkäisy maksavat. Mutta se on väärä kysymys. Koko avauspuheenvuoro luettavissa täältä 👇 ehyt.fi/uutishuone/uutiset/p… Tuore Ehkäisevä päihdetyö EHYT, Hyvinvointiala Hali ja FCG Finnish Consulting Group:in selvitys vastaa oikeaan kysymykseen ensimmäistä kertaa kattavasti. Tulos pysäyttää: ➡️ Päihdeongelmien yhteiskunnalliset kustannukset voivat nousta jopa 7,9 miljardiin euroon vuodessa. ➡️ Yhden ainoan hoitamatta jääneen päihdeongelman hintalappu voi nousta yli 3 miljoonaan euroon – kun varhainen tuki olisi maksanut muutamia tuhansia euroja. Lähde: ehyt.fi/tuote/yksilon-valinn… Kun ihminen ei saa apua ajoissa, kustannukset eivät katoa. Ne siirtyvät ja kasvavat: päivystykseen, lastensuojeluun, poliisille, oikeusjärjestelmään, työnantajille ja läheisille. Samalla kun päihteiden saatavuutta on lisätty, kansalais- ja asiantuntijajärjestöjen rahoitusta leikataan rajusti. Vuodesta 2024 vuoteen 2027 mennessä järjestöjen rahoitus laskee puoleen, eli jopa 190 miljoonalla eurolla. Ehkäisevä työ tuottaa tuloksia: alkoholin kulutus on laskenut, tupakointi puolittunut, nuorten rahapelaaminen vähentynyt. Mutta ei ole itsestään selvää, että tästä kehityksestä pidetään kiinni. Talouden taantumassa ongelmat polarisoituvat, ja suurimman taakan kantavat ne, jotka ovat jo ennestään suurimmassa riskissä. Juuri silloin ehkäisevää työtä ei pidä purkaa vaan vahvistaa. Emme mene päättäjien luo pelkän huolen kanssa vaan ratkaisujen. EHYTin Puhdasta voittoa – 50 ratkaisua -julkaisu esittää konkreettisen suunnan seuraavalle hallituskaudelle: 1️⃣ Puolitetaan päihdekuolemien määrä vuoteen 2035 mennessä. 2️⃣ Rakennetaan päihdepolitiikka neljälle resursoidulle pilarille: 1) ennaltaehkäisy, 2) haittojen vähentäminen, 4) hoito ja kuntoutus sekä 4) valvonta ja sääntely. 3️⃣ Korvamerkitään osa haittaverojen tuotosta suoraan haittojen ehkäisyyn. EHYTin kaikki ratkaisut: ehyt.fi/tuote/puhdasta-voitt… 🙏🏻 Kiitos kaikille 600:lle alan tärkeimpään tapahtumaan osallistuneelle! Päihdepäivien paneelikeskustelussa mukana päättäjistä olivat @MaaretCastren @kokoomus @SimoGronroos @persut @suomenperusta @PirittaRantanen @Demarit @sibowitch @keskusta ja ammattitaitoisena vetäjänä @RobertSundman Kiitos pohdinnoista ja puheenvuoroista! Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus @STEA_fi @STM_Uutiset on päättänyt tapahtuman rahoituksen. Etsimme kumppaneita, joiden tuella alan tärkein ammattilais- ja koulutustapahtuma voitaisiin järjestää vuonna 2027. Jos olet kiinnostunut kumppanuudesta, tai tiedät sellaisen tahon niin ota yhteyttä. @EHYTry @Hyvinvointiala @FCG_Group #päihdepäivät #ehkäiseväpäihdetyö #kansanterveys #sote
4
249
Juha Mikkonen, PhD retweeted
THL: Nikotiinipolitiikan kehitys mennyt Suomessa väärään suuntaan: nikotiinipussien vapauttaminen, makuaineet, korkeat pitoisuudet ja aktiiviset myyntipisteet. Nopeana toimena myynti-iän nostaminen 20 vuoteen sekä korkeat myyntipistemaksut! @SuomenASH hs.fi/mielipide/art-20000120…
13
4
24
3,521
Ehkäisevä päihdetyö @EHYTry hallitukseen valittiin uusia jäseniä kaudelle 2026–2029. 🙌 ➡️ ehyt.fi/uutishuone/uutiset/e… Hienoa, että saamme yhteen huipputason päihdetyön ruohonjuuritason toimijoita ja asiantuntijoita – kaikki vapaaehtoistyön merkeissä saman tärkeän asian taakse: päihde- ja pelihaittojen ehkäisemiseksi. ➡️ EHYTin luottamushallintoon osallistumisesta ei makseta palkkioita vaan asiantuntijat ja ruohonjuuritason toimijat tekevät vapaaehtoistöitä yhdessä tärkeiksi katsomiensa asioiden eteen. Lämpimät kiitokset luottamuksesta valituille ja erovuoroisille!
2
207
"Tällä hetkellä ennalta ehkäisevästä työstä ja päihdepalveluista karsitaan säästösyistä. Keskeisen kysymyksen ei kuitenkaan pitäisi olla vain se, paljonko päihdehoito maksaa. Suuressa mittakaavassa ratkaisevaa on, kuinka paljon ehkäisyn laiminlyönti ja päihdeongelmien hoitamattomuus maksavat. Tuomme tähän keskusteluun uutta tietopohjaa, jota ei ole vastaavalla tavalla Suomessa koskaan koottu”. Uutinen: ehyt.fi/uutishuone/tiedottee… Raportti: ehyt.fi/tuote/yksilon-valinn… Keskustelu MTV:n Huomenta Suomessa, jossa mukana myös terveyspalvelujohtaja ja lääkäri Emma Kajander: mtv.fi/lyhyet/28f13c3b2fdc6d… @EHYTry @Hyvinvointiala @FCG_Group #alkoholi #huumeet #kustannukset
1
3
10
337
Juha Mikkonen, PhD retweeted
Ennaltaehkäisy ei kilpaile hoidon kanssa, se vähentää sen tarvetta. 1) Ennaltaehkäisy on kokonaistaloudellisesti huomattavasti edullisempaa kuin jo syntyneiden sairauksien hoito. Suurimmat kustannukset syntyvät siellä, missä ongelmat pääsevät pitkälle. 2) Liian pitkälle menneitä ongelmia ei aina kyetä hoitamaan, varsinkaan kun päihdekuntoutuksen hoitopäivät ovat jo alle puolet 90-luvun laman tasosta. Päihdetyö on tällä hetkellä historiansa syvimmässä kriisissä. 3) Hoidon tarvetta vähentävä päihdehaittojen ennaltaehkäisy on pitkälti aliresursoidun kolmannen sektorin vastuulla: osaaminen, tietopohja ja toimijat ovat siellä. Julkista taloutta ei tasapainoteta vain leikkauksilla, vaan ennen kaikkea vähentämällä niitä ongelmia, jotka synnyttävät suurimmat kustannukset. Riippuvuustoimialoilta kerätään kolme miljardia haittaveroja ja -tuottoja vuosittain. Kuinka kauan voidaan kerätä rahat haitoista ilman vastuuta ehkäistä niitä?
1
2
317
Juha Mikkonen, PhD retweeted
Alkoholi- ja tupakkaveron tuotot pitää ohjata jatkossa kansanterveystyöhön. 👉🏻 Täsmäkohdennus nykyisten miljardiluokan päihdehaittojen ehkäisyyn ja tavoitteeksi päihdekuolemien puolittaminen. Ruotsissa päihdekuolemia on puolet Suomeen verrattuna, Norjassa tätäkin vähemmän. Julkisen sektorin kuormituksen lisäksi suomalaisille työnantajille koituu pelkästään alkoholista jopa 1 miljardin menetykset vuosittain. Voin lähettää mallin, että mistä rahat otetaan. Korvamerkintä on ollut tupakkalaissa vuoteen 2009 asti pykälätasolla ja on täysin toteutettavissa. @willerydman x.com/JMikkonen/status/20470…

Valtion talousarviossa 2026 valtio kerää päihteiden haittaveroista ja uhkapelituotoista 3,15 miljardia euroa. Tässä valossa on pöyristyttävää sanoa, että rahaa ei olisi esim. päihdehaittojen ehkäisyyn. Pelkästään nykytasolla kaikkien toimialojen sote-järjestöt pyörisivät yhden vuoden tuotolla 11,5 vuotta. Suurin valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön toimija taas 750 vuotta, siis todellakin yhden vuoden haittatuotoilla. Voin lähettää mallin, että miten asian kanssa kannattaisi edetä ja mistä rahat otetaan. Kyse on tahdosta.
2
1
14
1,879
Juha Mikkonen, PhD retweeted
Valtion talousarviossa 2026 valtio kerää päihteiden haittaveroista ja uhkapelituotoista 3,15 miljardia euroa. Tässä valossa on pöyristyttävää sanoa, että rahaa ei olisi esim. päihdehaittojen ehkäisyyn. Pelkästään nykytasolla kaikkien toimialojen sote-järjestöt pyörisivät yhden vuoden tuotolla 11,5 vuotta. Suurin valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön toimija taas 750 vuotta, siis todellakin yhden vuoden haittatuotoilla. Voin lähettää mallin, että miten asian kanssa kannattaisi edetä ja mistä rahat otetaan. Kyse on tahdosta.
1
6
259
Juha Mikkonen, PhD retweeted
Järjestöjen rajut leikkaukset hyvin haitallisia. Ne hoitavat Suomessa monia tärkeitä terveystehtäviä, joita julkinen puoli ei juuri tee: 1. Kansantauteja koskeva valistus ja vaikuttaminen 2. Terveyden edistämistä ja vertaustukea väestön parissa ja 3. Monia täydentäviä palveluja.
253
26
209
38,020